sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Porkkanakakku

Etsiskelin siipan synttäreitä ajatellen hukasevan porkkanakakun reseptiä. Hyväksi havaittu on ollut myös siskoni tehtailema resepti, mutta halusin kokeilla tällä kertaa jotain uutta ohjetta. Google-haun vastausten perusteella maailman paras porkkanakakku syntyy Leila Lindholmin ohjeella, jota sitten seurailinkin. Ja toden totta - yksi jos toinenkin kehui tätä parhaaksi syömäkseen porkkanakakuksi!


Porkkanakakku à la Leila 
Hieman mukailtuna

3 munaa
2 1/2 dl täysruokosokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
3 tl leivinjauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
1/2 tl suolaa
1 dl rypsiöljyä
1/2 dl saksanpähkinäöljyä
4 1/2 dl hienoa porkkanaraastetta

400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 limen mehu

paahdettua hasselpähkinärouhetta

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, öljy ja porkkanaraaste taikinaan nostellen. Kaada korppujauhotettuun vuokaan ja paista 150 asteessa noin 55 minuuttia.
Tee kuorrute vatkaamalla tuorejuuston sekaan tomusokeri, mausta vaniljasokerilla ja limen mehulla. Levitä jäähtyneen kakun päälle ja korista pähkinärouheella.

1 kommentti:

Laura kirjoitti...

Myös minä kehuin maailman parhaaksi, toden totta! Tämän leipasen vielä ite ja resähtikirjaan lisään! Ilo oli nauttia tätä teidän komeassa huushollissa <3