sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1. adventin ja ihan vaan sunnuntain kunniaksi

Eilen piipahdimme siipan kanssa joulumielen kohottamiseksi kauppahallissa joulun avauksessa. Torttukahvit maistuivat ihanalta, yllättävän makoisalta myös pukin jakamat Fazerin siniset konvehdit. En ole ennen tätä viikkoa juuri joulua tunnelmoinut, mutta nyt joulumieli löysi tiensä minunkin luokseni. Luntahan toki olisi mukava saada, mutta jospa Oulukin saisi lumihunnun lähipäivien aikana.

Kauppahallista Haanpään Jussin kalatiskistä nappasimme mukaan nieriäfileetä ensimmäisen adventin illallista varten. Nieriä on suosikkikalojani, kuten olen saattanut joskus tulla maininneeksi. Mukavan rasvainen ja maukas, lohikalan parhaat ominaisuudet napakassa paketissa kalan olemmatta kuitenkaan liian vahvan "lohista". Simppeli kypsennys uunissa, rinnalle mehevää risottoa ja salaattia jouluisin mauin - kynttilät ja Jouluradio viimeistelivät tunnelman.



Simppeli nieriä uunissa

2 nieriäfileetä
suolaa
valkopippuria
1/2 (pienen) sitruunan mehu ja kuori raasteena
1/2 ruukkua lehtipersiljaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Nypi nieriästä ruodot, mausta sitruunamehulla, suolalla ja valkopippurilla. Ripottele pinnalle sitruunankuoriraaste ja hienonnettu lehtipersilja. Paista 10-15 minuuttia uunissa.


Herkkusienirisotto

2 valkosipulinkynttä
2-3 rkl oliiviöljyä
2 dl risottoriisiä
200 g herkkusieniä
9 dl kasvilientä (mielellään fondista tai itse keiteltyä)
1 kevätsipuli varsineen
1/2-1 dl parmesaaniraastetta
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 rkl sitruunamehua
mustapippuria

Hienonna valkosipulinkynnet ja siivuta sienet. Kuumenna öljy ja kuullota sipuli ja sienet. Lisää riisi ja jatka kuullottelua, kunnes riisi on kuultavaa. Kaada sekaan sitten kasvisliemi osissa riisiin imeyttäen. Loppuvaiheessa lisää hienonnettu sipuli ja aivan lopuksi juustoraaste, tuorejuusto, sitruunamehu ja pippuri.



Aura-persimonisalaatti

salaattisekoitusta
kurkkua
persimonia
Aura-juustoa
valkoista balsamicosiirappia
pähkinäöljyä (saksan- sellaista tällä kertaa)
paahdettuja hasselpähkinöitä

Siivuta kurkku ja puolita viipaleet, tee samoin kuoritulle persimonille. Asettele siivut ja Aura-juuston palasia salaattipedille. Viimeistele balsamicosiirapilla, pähkinäöljyllä ja paahdetuilla pähkinöillä.

Päivän raaka-aineet: Sisäfilee & ruusukaalit

Lauantaikokkailut lähtivät tällä kertaa rakentumaan kahden raaka-aineen, sisäfileen ja ruusukaalien, ympärille. Muistin toteutusta pohtiessani Glorian R&V:n mahtavan joulunumeron vuodelta 2012, jossa komeili sivullinen ruusukaalireseptejä. Sieltä löytyi juuri sopiva kombo: ruusukaaligratiini ja yrteillä täytetty fileerulla.


Tavoillemme uskollisina aloimme ruoanlaiton jo aivan liian nälkäisessä vaiheessa, joten gratiinin valmistumisen odottelu tuntui liian kovalta paikalta. Siispä liha pääsi uuniin kypsymään ja ruusukaaleista muotoutui lopulta pannulla valmistettu paistos. Tämä olikin ehkä mukavampi; hieman keveämmän makuinen vaihtoehto. 

Ruusukaalipaistos

1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
Voita/öljyä
1 rs ruusukaalia 
1 pieni omena 
1/2-3/4 tl suolaa
Mustapippuria
3/4 tl timjamia
2 rkl sitruunamehua
50-100 g maustamaton tuorejuusto 
1/2-1 dl parmesaaniraastetta 
Paahdettuja saksanpähkinöitä ja kurpitsansiemeniä

Leikkaa ruusukaaleista hieman kantaa pois, uloimpia lehtiä voi myös poistaa. Esikypsennä ne kiehuvassa vedessä 3-5 min koosta riippuen. Hiennonna sipulit ja puolita ruusukaalit. Paahda siemenet ja pähkinät kuivalla pannulla, siirrä syrjään. Lisää sitten pannuun voita ja kuullota sipulit ja ruusukaalit. Laske vähän lämpöä ja anna kypsyä pannulla 5 min. Pilko sillä välin omena kuutioiksi ja lisää ne pannuun. Lisää samalla suola ja timjami, sekoita hetki. Kun kypsyys on sopiva, lisää parmesaani sekä tuorejuusto. Mausta lopuksi sitruunamehulla ja pippurilla, lisää pähkinät ja tarkasta maku.



Yrteillä täytetty fileerulla
Glorian Ruoka&Viini 8/2012

700 g naudan sisäfileetä
1 tl sormisuolaa
1/2 tl mustapippuria 

Täyte:
150 g parmesaania tai gruyrea raastettuna
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa ja ruohosipulia
50 g huoneenlämpöistä voita 

Ota liha huoneenlämpöön 30 min ennen paistamista. Poista liiat kalvot ja leikka filee yhtenäiseksi levyksi. (Meillä tehtiin kaksi levyä lihan muodosta johtuen.) Sekoita täytteen ainekset ja levitä fileelle (fileille). Kääri napakalle rullalle ja kiinnitä paistinlangalla tai cocktailtikuilla. Paista kaunis väri pintaan pannulla voi-öljyseoksessa. Laita paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari. Paista uunissa 60 asteeseen, jos haluat mediumia, tai 70 asteeseen kypsäksi. Kääri liha paiston jälkeen folioon vetäytymään noin 10 minuutiksi. 

Keittelimme uunipellille valuneista liemistä vielä nopsan kastikkeen. Siihen lisättiin hieman vettä, lihafondia, loraus kermaa ja vehnäjauhosuurus. Siitäkin tuli yllättävän hyvä! 

Viininä toimi erittäin maukas lahjaksi saamamme kalifornialainen Dancing Bull. Jenkkiviinit ovat minulle ennestään oudompia, mutta tämä hurmasi täydellisellä täyteläisyydellään, marjaisuudella ja vienolla mausteisuudella. 



torstai 27. marraskuuta 2014

Pad thai(-hko)

Pari viikkoa sitten iski kova pad thai -mania. Juttu alkoi siitä, kun Oulun mainiossa thaikkulassa Sukho Thaissa käydessämme valitsin listalta kyseisen ruokalajin tofulla höystettynä ateriakseni. Ja olihan hyvvää!

Sukho Thain pad thai tofulla.
Jokusen päivän kuluttua kotona tuli ruoka-aika ja mietin, mitä saisi nopeasti nälkäisen vatsan täytteeksi. A-haa, pad thai! Vaikka kyseessä ei ole ollenkaan autenttinen resepti, oli se huisin hyvää jälleen. Tein tämän "mitä kaapista löytyy" -politiikalla, joten tamarindi ja kalakastike(, jotka ymmärtääkseni kuuluvat perinteisesti ruokaan,) jäivät puuttumaan. Riisinuudeleiden sijaan taas oli ihan vaan munanuudeleita, mutta tämä olikin tällainen oululainen näkemys thaimaalaisten spydäristä.

Helmin pad thai katkaravuilla

Pad thai à la Helmi

1 porkkana
lohko kerakaalia
pätkä purjoa
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
kasviöljyä
2 kananmunaa
1-2 tl punaista currytahnaa
1 rkl intiaani-/fariinisokeria
reilu loraus teriyaki-kastiketta (2 rkl?)
200 g munanuudeleita
1 dl suolapähkinöitä
150 g katkarapuja
1/2 limen mehu
hienonnettua persiljaa/korianteria

Keitä munanuudelit, huuhtele siivilässä hyvin. Suikaloi porkkana ja kaali, hienonna valkosipuli ja chili. Kuullota kuumalla pannulla muutama minuutti. Riko mukaan kananmunat ja sekoita kokkelimaiseksi. (Laske lämpöä, etteivät rehut kärähdä.) Lisää sitten nuudelit, currytahna, sokeri, teriyaki ja pähkinät. Nostele niin, että kaikki ainekset sekoittuvat hyvin. Lopuksi lisää katkaravut, limemehu ja hienonnettu persilja/korianteri. Kuumenna (, mutta älä liikaa, etteivät katkikset sitkisty).

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Porkkanakakku

Etsiskelin siipan synttäreitä ajatellen hukasevan porkkanakakun reseptiä. Hyväksi havaittu on ollut myös siskoni tehtailema resepti, mutta halusin kokeilla tällä kertaa jotain uutta ohjetta. Google-haun vastausten perusteella maailman paras porkkanakakku syntyy Leila Lindholmin ohjeella, jota sitten seurailinkin. Ja toden totta - yksi jos toinenkin kehui tätä parhaaksi syömäkseen porkkanakakuksi!


Porkkanakakku à la Leila 
Hieman mukailtuna

3 munaa
2 1/2 dl täysruokosokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
3 tl leivinjauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
1/2 tl suolaa
1 dl rypsiöljyä
1/2 dl saksanpähkinäöljyä
4 1/2 dl hienoa porkkanaraastetta

400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 limen mehu

paahdettua hasselpähkinärouhetta

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, öljy ja porkkanaraaste taikinaan nostellen. Kaada korppujauhotettuun vuokaan ja paista 150 asteessa noin 55 minuuttia.
Tee kuorrute vatkaamalla tuorejuuston sekaan tomusokeri, mausta vaniljasokerilla ja limen mehulla. Levitä jäähtyneen kakun päälle ja korista pähkinärouheella.

Tomaatti-sipulipiiras

Jos tarkoituksena on tänä kiireisyyden aikakautena tehdä jotain aikaa vievää apetta, käy lähes poikkeuksetta niin, että oikaisen mutkat suoriksi, muuttelen proseduureja vähän vikkelämmiksi ja lopulta heitän alkuperäisen ruokaohjeen/vision nurkkaan. Niin kävi tälläkin kerralla, kun aikomukaseni oli tehdä piirakkaa karamellisoiduilla sipuleilla sekä kookospalloja nyyttäripöytään. Sipulit kuitenkin loppuivat kesken ja kookospallojen kanssa loppui surullisen kuuluisa aika. Syntyi tomaatti-sipulipiirakkaa, vaan johan sekin maistui. Makeiksi pannulla hautuneet sipulit ja niin ikään makeat kirsikkatomaatit istuivat piiraaseen hyvin uuden suosikkini, paahdettu sipuli -creme fraichen, kanssa.


Tomaatti-sipulipiiras 

150 g voita
1 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja 
1 dl kaurahiutaleita 
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
100 g rahkaa/jogurttia/kermaviiliä

2 sipulia
oliiviöljyä 
200 g kirsikkatomaatteja
suolaa
mustapippuria
basilikaa
pieni tilkka valkoviinietikkaa
100-150 g goudaa raastettuna
1 prk paahdettu sipuli -creme fraichea

Sekoita kuivat aineet keskenään, nypi voin kanssa. Lisää rahka ja sekoita tasaiseksi. Anna levätä taikinan hetki jääkaapissa.