Trooppinen tiistai-smooth
kourallinen cashewpähkinöitä
1/2 dl kylmää vettä
3/4 ananas
1 omena
1 banaani
1/2 dl kreikkalaista jogurttia
2 tl maca-jauhetta
2 tl lucumaa
1/2 tl inkivääriä
Liota cashewpähkinöitä noin 30 min. Lisää muut aineet kulhoon ja surauta smoothieksi.
Lisäksi innostuin tekemään satsin mysliä pitkästä aikaa. Sopivan rapsakkaa ja paljon hökheitä (=pähkinöitä, siemeniä, kuivahedelmiä yms).
Mysli
3 rkl hunajaa
3/4 dl lämmintä vettä
7 dl hiutaleita
3 rkl öljyä
2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl suolaa
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonsiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl kookoshiutaleita
1 dl manteleita
1 dl hasselpähkinöitä
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl kuivattuja taateleita
Liuota hunaja lämpimään veteen ja sekoita hyvin hiutaleiden joukkoon. Lisää öljy, pähkinät ja siemenet, sekoita huolellisesti ja hieman puristellen. Levitä uunipellille ja paahda noin 40 min 150-asteisessa uunissa. Lisää paahdettuun seokseen haluamasi määrä pilkottuja kuivahedelmiä. Anna jäähtyä ja säilytä tiiviisti.
Onneksi on kohta aamupalan aika. |
2 kommenttia:
hiivatti! Mysliä, kylläkylläkyllä! Mutta ko se ei oikein sovi tähän minun säästökuuriajatukseen, äh! Aivan taivaallisen näköstä.
Saiskhaan brunssilla maistaa sitä luumuhilloa, josta täällä aiemmin postailit? :---)
Minäkin ostin tässä luomu
ananaksen kaupasta, ja oli erityisen hyvä ! Ihan yllätyin miten makia 8)
Lähetä kommentti