maanantai 12. joulukuuta 2011

Taatelikakku pähkinätoskalla

Leivoin Nynnykerhon puurojuhlaan tarjottavaa tämän vuotisen Kaikkien aikojen joulu -lehden ohjeella ja syntynyt kaakku oli kyllä muhevuuden ja maukkauden multihuipentuma! Puolitin sokerin määrän sekä itse taikinasta että toskasta, mutta makeudesta ei takuulla tingitty! Sokerista olisi kyllä voinut nipistää vielä enemmänkin, ainakin omien makunystyröiden mukaan. Taateleissa on kuitenkin sen verran tuhdisti makeutta ihan omastakin takaa.

Keljuttaa, kun lähes kaikki makeiden leivonnaisten ohjeet ovat niin sokerilla kyllästettyjä, että heikompaa hirvittää. Parhaita esimerkkejä ovat porkkanakakun kuorrutteen tyyliset tuorejuustokuorrutteet. Esimerkiksi taannoisen Pirkan ohjeessa oli iskettty 6 dl tomusokeria yhteen pienehkön voimäärän ja tuorejuustorasian kanssa. Siis haloo, 6 DESIÄ!!!! Voi tsiisus... Ja kun tämä olisikin ainut esimerkki.

Jupinat sikseen, tässä resepti ja suluissa omat muokkaukset.



Taatelikakku pähkinätoskalla (Kaikkien aikojen joulu 1/2011)

250 g taateleita
2 dl espressoa (laitoin normia vahvaa kahvia)
200 g voita
2 munaa
2 dl fariinisokeria (laitoin 1 dl)
1 dl kermaviiliä, smetanaa, ranskankermaa tms. (laitoin hapannutta kuohukermaa)
3 dl vehnäjauhoja (laitoin 1 dl spelttiä ja 2 dl hiivaleipää)
1/2 dl perunajauhoja
2 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
(lisäsin myös 1 tl inkivääriä)

Toska:
100 g saksanpähkinöitä ja manteleita rouhittuna
100 g voita (75 g varmaan riittäisi hyvin pienempään sokerimäärään)
1 dl sokeria (laitoin 1/2 dl)
2 rkl kermaa
2 rkl vehnäjauhoja (laitoin spelttiä)

Paloittele taatelit ja keitä niitä kahvissa n. 5 min, kunnes ne pehmenevät. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä 5 min. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi, hapankerma ja taateliseos. Kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan, paista 175 asteessa n. 50 min.
Valmista toska sekoittamalla kaikki aineet kattilassa ja kiehauttamalla seos. Kaada toska kakun päälle 50 min paiston jälkeen ja laita uuniin vielä 10 minuutin ajaksi tai kunnes kakku on kypsä. Älä paista liikaa, jotta kakku jää sopivan meheväksi eikä kuivu.




3 kommenttia:

Anni Minerva kirjoitti...

Reseptien sokerimäärät on kyllä monesti aivan järjettömiä, kuten tuo mainitsemasi porkkanakakun kuorrutekin osoittaa O__O Ei ihme jos sellaisen kakkupalan jälkeen hyppii seinille pelkästä sokerihumalasta! Monesti sen reseptissä mainitun sokerin määrän voi puolittaa maun kärsimättä, tai se maku jopa paranee kun kaikki ei peity sen yltiömakeuden alle.

Helmi kirjoitti...

Niin totta! Sokeri on loppujaan aika samanlaista kuin suola: kun sen määrä ylittää tietyn osuuden, ei lisäys tunnu enää missään. Eikä ruoka sitten maistukaan enää miltään muulta ja tokkopa tuota pitemmän päälle kaipaakaan muuta kuin sokerin makua. Tottumiskysymys, aivan kuten suolakin.

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä reseptien sokerimääristä. Myllyn Parhaat -sivustolla on mokkaneliöt, joihin tulee pohjaan 2 dl sokeria ja päälle jopa 7 dl! En meinannut silmiäni uskoa. Olen oppinut myös vähentämään sokerimääriä heti alkuunsa. t. satunnanainen kulkija