lauantai 29. tammikuuta 2011

Tällä hetkellä ahkerimmassa käytössä...


...ovat varmaankin nämä kaksi kaveria

:
Kuvat: Kotimaiset Kasvikset ry/Teppo Johansson ja Sanna Peurakoski
(Kuten näkyy, ei ole taaskaan itsellä oikein kamerakäsi ollut aktiivisena..)

Jos kiireisenkin päivän jälkeen tulee kotiin ja nälkä on kova, niin automaationa kävelen jääkaapille, otan esiin keräkaalin ja porkkanoita ja alan raastamaan niitä. Siitä muodostuu pohja aterialle, jota täydennän pavuilla, tofulla, fetalla, raejuustolla, kalalla tai mitä nyt milloinkin sattuu kaapista löytymään. Myös muita juureksia, kuten lanttua, punajuurta, palsternakkaa tai naurista tulee usein laitettua mukaan raasteeseen, samoin mehevöitysaineita, esimerkiksi omenaa, puolukkasurvosta tai appelsiinia. Raasteeseen vain ihan perus öljy-etikkakastike höysteeksi taikka uusi suosikkini tahinikastike, jota varten notkistan tahinin esim. omenamehulla ja lisään hieman öljyä, sitruunamehua ja mausteita.

Eilen porkkanat pääsivät vieraille tarjottuina toiseen muotoon, nimittäin teeleiviksi. Näitä tulee harvemmin tehtyä, mikä on kyllä ihan hölmöä. Teeleivät ovat ylihelppo ja -nopea suolainen leivonnainen, mutta sitäkin maistuvampi ja muhevampi, kunhan muistaa jättää taikinan tarpeeksi löysäksi. Näin meillä tällä kertaa:

Porkkana-spelttiteeleivät

3 dl maitoa (normia tai kaura/soija)
n. 2 1/2 dl (täysjyvä)spelttijauhoja
1 dl (vehnä)leseitä
1/2 dl pellavarouhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl basilikaa
1 tl (täysruoko)sokeria
2 porkkanaa raastettuna
1/2 dl (kp rypsi)öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää maito, porkkanaraaste ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Laita läjiä leivinpaperille pellille ja tasoita. Paista 225 asteessa 15-20 min leipien koosta riippuen.

Ei kommentteja: