maanantai 19. heinäkuuta 2010

Liian suuria limppuja ja liian pieniä bataattisiivuja


Tänään on ollut harvinaisen vauhdikas päivä kokkailujen, kuntoilun ja marjahommien parissa. Kummasti sitä jaksaa painaa 12 tuntia kaikenlaista, eikä ole vielä edes laonnut mihinkään maan rakoon. Pienet liikunta spurtit, kevyet ateriat ja ulkoilma auttavat siinä kyllä aikas pitkälle.

Aamupäivällä, tai oikeastaan jo eilen, aloin laittamaan limpputaikinaa alulle. Tein leivät Etran leivontavihkon ohjeella. Hieman enemmän siirappia ja suolaa olisin voinut laittaa ja tehdä pienempiä limppuja, sillä nämä jäivät himpun verran tahmeiksi sisältä. Ei häiritsevästi, mutta olisivat voineet olla vähän kypsemmän oloisia. Pikku huomautuksista huolimatta tämä on mielestäni oikein kelpo limppua.
Oulun limppu

1. päivä
1 l soijamaitoa
0,5 dl juurta
1 rkl pomeranssinkuorta
0,5 rkl kuminaa
1 rkl fenkolia
n. 250 g hiivaleipäjauhoja
n. 250 g ruisjauhoja

Lämmitä soijamaito n. 30 asteiseksi. Sekoita muut aineet ja vatkaa voimakkaasti. Jätä happanemaan pyyhkeen alle yöksi.

2. päivä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
0,5-1 dl siirappia
n. 250 g ruisjauhoja (mulla meni aikalailla enemmän)
n. 250 g hiivaleipäjauhoja

Liuota hiiva vesitilkkaan, johon on sekoitettu suola ja siirappi. Lisää seos taikinaan ja vaivaa mukaan jauhot. Kohota ja leivo 3-4 limpuksi. Kohota jälleen ja paista 175-200 asteessa 20-30 min.

Mitäs muuta... Illemmalla tein sitten itselleni hieman herkkuruokaa grillissä. Pakastimesta löytyneen kylmäsavutofun hävittäminen oli päälimmäisenä mielessä, samoin kuin viinisuolaheinäruukun hyödyntäminen. Tuloksena seuraavaa.


Tofu-kasvispihvit

1 pkt (270 g) kylmäsavustettua tofua murustettuna
0,5 sipuli hienonnettuna
2 porkkanaa raasteena
4 pienehköä keitettyä perunaa muussattuna
1 iso valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl kapriksia hienonnettuna
1 tl persiljaa
1 tl rakuunaa
(viis)pippuria myllystä
1 tl (makeaa) sinappia
2 munaa
4-5 rkl spelttijauhoja

Yhdistä kaikki aineet massaksi ja muotoile pihveiksi. Sivele öljyllä ja grillaa parilalla (tai paista pannulla) 3-4 min/puoli.




Grillattuja kasviksia viinisuolaheinän kera

0,5 iso kesäkurpitsa
200 g kirsikkatomaatteja
1 (n. 300 g) bataatti
oliiviöljyä, suolaa
1 ruukku viinisuolaheinää
basilikaa

Paloittele kesäkurpitsa ja siivuta bataatti. Pyörittele kasvikset öljyssä ja mausta suolalla. Grillaa kesäkurpitsan paloja ja tomaatteja kolmisen minuuttia ja paista bataattisiivut mieluiten parilalla kypsiksi. Asettele tarjolle viinisuolaheinän kanssa ja koristele tuoreella basilikalla.

Otsikkokin kielii ainoasta ongelmasta, joka tämän ruokalajin kanssa oli: bataattisiivut, joista osan paistoin ritilällä ja osan parilalla, olivat niin ohuita, että pakkasivat tipahtelemaan liekkeihin ritilän väleistä. Onneksi niitä meni vain muutama (jäljelle jäi tyylikäs hiilimöhkäle), jonka jälkeen opin olemaan tarkkana siivujen käsittelyn kanssa. I alla fall, loppu hyvin kaikki hyvin.

Näiden lisäksi höyrytin lautaselleni, ah niin hyvää, parsakaalia. Sitäkin kuluu aikamoisen rutkasti meidän talossa näin kesäisin.

Ei kommentteja: