maanantai 7. kesäkuuta 2010

Ohraleipä


Tein ekstempporee vanhempieni luokse tultuani leipää, ehkä parhaan makuisia tekemiäni leipiä ikinä. Ainoa ongelma oli leivän murenevaisuus, jonka otaksun johtuvan suuresta ohrajauhojen osuudesta. Toisaalta kokeilin myös voidella leivän pinnan vedellä ennen uuniin laittamista rapean kuoren saamiseksi, tällä saattoi myös olla tekemistä asian kanssa. Tätä päätelmää tukee erityisesti se, että pohjan puoleinen laita oli jäähdyttyään mukavan kiinteää. Ei siis tällaisia rapeutuskokeiluja uudestaan.
Minulle hyvin epätyypilliseen tapaan mittailin hieman jauhojen määriä! Vois yrittää harrastaa sitä myös jatkossa.

Ohraleipä (2 leipää)

5 dl vettä
1 pala hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl ruokosiirappia
2 dl kauraleseitä
6 dl ohrajauhoja
n. 4 dl hiivaleipäjauhoja
50 g voita sulatettuna

Liuota hiiva veteen, lisää suola, siirappi, leseet ja suurin osa ohrajauhoista. Jätä esitaikina noin puoleksi tunniksi, kunnes se on alkanut kuplia selvästi. Lisää loput jauhot ja rasva ja vaivaa kiinteäksi taikinaksi. Leivo kahdeksi leiväksi, kohota noin puoli tuntia, pistele haarukalla ja laita 225 asteiseen uuniin. Laske uunin lämpo heti vajaaseen 200 (n. 190) ja paista kypsiksi, noin 45 min.

Seuraava hanke leipärintamalla olisi spelttileivän teko juuresta. Ostin nimittäin Helsingissä käydessäni Eat & Joy -maatilatorilta e-rit-täin herkullista hiivatonta spelttileipää, jollaista olisi huimaa oppia itsekin tekemään. Tuumasta toimeen siis vain ja harjoittelemaan! (Voi isi-parkaa...)

Ei kommentteja: