lauantai 17. lokakuuta 2009

Kuinkas sitten kävikään..


Jaha, ei kestäny minun vatsa pelkkää raakailua kovin kauaa. Kauheat vatsanväänteet seurasi aina ateriointia ja jouduin taas protonipumpun salpaajia napsimaan. Ei tommosta huvikseen jaksa, joten siirryin sitten nauttimaan myös kypsää kamaa. Tässä tämän viikon kokkailuja pähkinänkuoressa.

Paahdettuja juureksia, suppilovahvero-pinaattimuhennosta ja uunilohta

Juureksia varten palottelin uunipellille porkkanaa, naurista, purjoa ja raitajuurta. Mausteiksi rosmariini, timjami ja rakuuna, muutama v
alkosipulinkynsi, suolaa, inkkarisokeria ja pippuria. Lorottelin päälle lopuksi oliiviöljyä ja sitten sekoitusta. Uuniin 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi.

Lohen vain maustoin suolalla, valkopippurilla, mintulla ja sitruunamehulla. Juureksien kans uuniin noin 20 minuutiksi.

Suppilovahverot pienittynä, suikaloitu punasipuli ja voita pannulle. Hetken pyörittely, sekaan minipinaattia, suolaa, pippuria ja kaurakermaa. Vähän hautumista ja se ois siinä.

Tomaattinen bataattikeitto ja auringonkukkadukkah

Tämän olen kyllä blogannut ennekin, mutta on niiiiiin hyvää, että teen sen uudestaan. Ohje on Makusta ja niin verrattoman mainio: suosittelen vahvasti kokeilemaan!



300 g bataattia

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

1 rkl öljyä

2 dl tomaattimurskaa

1½ dl vettä

1 rkl soija(hamppu)kastiketta

1 kasvisliemikuutio (2 tl jauhetta)

1 laakerinlehti

1 tl currya

1 tl sokeria (luonnollisesti inkkaria)

1/4 tl mustapippuria

ripaus kanelia ja kardemummaa

1 dl kermaa

1 rkl sitruunamehua

½ dl silputtua korianteria (ripottelin vähän jauhetta ja laitoin pakastepersiljaa)

Kuullota kasvikset öljyssä. Lisää t.murska, vesi, soijakastike, liemijauhe ja mausteet. Anna kiehua hiljakseen noin tunti. Soseuta ja lisää kerma sekä limen mehu. Kuumenna (ja lisää tuore korianteri).


Aurinkodukkah-mausteseos

2½ dl auringonkukansiemeniä

1 rkl korianterinsiemeniä (laitoin epähuomiossa kuminaa... mutta eipä se menoa haitannut)

5 aurinkokuivattua tomaattia (ei öljyyn säilöttyjä)

2 rkl rusinoita

1 tl jeeraa

1 tl (inkkari)sokeria

½-1 tl suolaa

Paahda auringonkukansiemenet ja korianterin(kuminan) siemenet. Jauha kuumat siemenet ja loput aineet(silppua tomaatteja ja rusinoita pienemmiksi) karkeaksi rouheeksi.

Broiskuwokkia

Olen kyllä aika petturi, mutta kaupan hylly notkui -30% broilereita, enkä voinut jättää kaikkia kaatopaikkakuormaan. Ostin siis paketin ja ideoin tämän sen pohjalta. Broiskun voi mainiosti korvata tofulla. Oli kyllä oikein hyvää! En olekaan tehnyt wokkia hyvinhyvin pitkään aikaan.

maustamatonta broilerinfileetä tai tofua
suolaa
kookosöljyä
kiinankaalta
porkkanaa
punasipulia
paprikaa
cashewpähkinöitä
seesaminsiemeniä

Kastike(noin suurinpiirtein -> lorottelin vaan jotenki sekasin):

1 osa hamppu- (tai soija-)kastiketta
vajaa 1 osa viinietikkaa
vajaa 3 osaa seesamiöljyä
pala hienonnettua inkivääriä

Paista suikaloitu broileri tai tofu rapeaksi ja mausta kevyesti suolalla, siirrä syrjään odottamaan. Paista suikaloidut kasvikset melko pikaisesti. Lisää sekaan broilerit/tofut ja pähkinät ja pyörittele hetki. Kaada sekaan yhdistetyt kastikeainekset ja seesaminsiemenet. Sekoita ja nauti.


Ei kommentteja: