tiistai 16. marraskuuta 2010

Ratatouille



Tämä ei nyt kyllä ole mitään kausiruokaa, mutta alkoi niin tehdä mieli ratatouillea aterian pääkomponentin vuohenjuuston kanssa. Sain tyydytettyä haluni mitä parhaimmin.

Ratatouille

oliiviöljyä
3 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
3 paprikaa (punainen, keltainen, vihreä)
1/2 kesäkurpitsa
1/2 munakoiso
1 rs herkkusieniä
200 g kirsikkatomaatteja
2 tl provencen yrttejä
1/2-1 tl juustokuminaa
n. 1 tl suolaa
1 tl inkkarisokeria
mustapippuria
tuoretta basilikaa

Paloittele kasvikset ja kuullota öljyssä. Lisää tomaatit ja mausteet, anna hautua 10-15 min. Lisää lopuksi basilika ja tarjoa vuohenjuuston (tai fetan tai marinoidun tofun tai keitetyn viljan tai pastan) kanssa.


maanantai 15. marraskuuta 2010

Isänpäiväateria



Vaikka sen itse sanonkin, niin tulihan ehkä valmistettua yksi parhaista ikinä nauttimistani aterioista. Rakkaudella isille, ajan kanssa ja hyvistä raaka-aineista. (:


Alkupalalautanen

makeaa perunalimppua
voita
piparjuuritahnaa
rapeaa salaattia
kylmäsavusiikaa

Voitele leipäviipale reilusti voilla ja sipaise päälle vähän piparjuuritahnaa. Laita päälle salaatinlehti ja reilusti siikaa.

hapankorppua
ranskankermaa
etikkapunajuurta kuutioina
pippurisilliä (Vesta)
tilliä

Sekoita ranskankermaan punajuuri ja levitä seosta hapankorppuviipaleelle. Aseta päälle silliviipaleita ja koristele tillillä.

keitettyjä perunoita
ranskankermaa
väkevää sinappia
savuahventa
ruohosipulisilppua

Puolita kuoritut perunat, sipaise pinnalle sinappia ja ranskankermaa. Päälimmäiseksi savuahvenpaloja ja koristeeksi ruohosipulia.

vuohenjuustoleipäjuustoa
lakattoman lakkahilloa (porkkanasta ja raparperista)



Poro-sienipyörykät

700 g poronlihaa (jauhettuna)

5 dl suppilovahveroita

2 kpl sipulia (silputtuna)

2 kpl valkosipulinkynttä (hienonnettuna)

1 rkl voita

1 tl hunajaa

3/4 dl korppujauhoja

200 g ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)

2 kpl munaa

2 rkl lihafondia

2 rkl tuoretta rosmariinia (silputtuna)

1 tl suolaa

3/4 tl mustapippuria

1/2 tl valkopippuria

1/4 tl neilikkaa

1 kpl laakerinlehteä (hienonnettuna)

Lisäksi

puolukkasurvosta


Sulata jauheliha pakkauksen ohjeen mukaisesti.

Puhdista sienet ja silppua ne. Kuumenna pinnoitetulla paistinpannulla, kunnes enin neste on haihtunut. Lisää joukkoon sipulit, voi ja hunaja.

Kääntele, kunnes seos on raukeaa. Siirrä sivuun jäähtymään.

Mittaa kulhoon korppujauhot. Sekoita joukkoon ranskankerma, munat, fondi ja mausteet. Anna seoksen turvota 10 minuuttia.

Lisää kulhoon sieniseos ja jauheliha. Sekoita tasaiseksi murekemassaksi.

Pyöritä massasta pyöryköitä vedellä kostutetuin käsin. Lado lihapullat leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Juuresmosaiikki


400 g porkkanaa

300 g lanttua

150 g juuriselleriä

150 g palsternakkaa

1 kpl sipulia

2 rkl voita

1,5 dl vettä

2 tl kasvisliemijauhetta

1,5 dl ruokakermaa

1/2 tl mustapippuria

1/4 tl valkopippuria

1 tl omenaviinietikkaa

2 tl hunajaa

4 rkl persiljaa (silputtuna)


Pese ja kuori kasvikset. Leikkaa kaikki pieniksi (1 x 1 cm) kuutioiksi. Pidä perunat erillään.

Kuumenna paistokasarissa nokare voita ja kumoa juurekset pannuun. Kääntele noin 5 minuuttia. Lisää perunat ja vesi. Murustele joukkoon kasvisliemikuutio.

Anna hautua kannen alla 5 minuuttia. Lisää kerma ja pippurit. Hauduta kypsäksi, noin 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa nestettä, että seos pysyy mehevänä.

Mausta lopuksi hunajalla, etikalla ja persiljalla. Tarkista maku.


Pottumuusi

10 perunaa

suolaa, muskottipähkinää

50-75 g voita

1-2 dl täysmaitoa


Keitä kuoritut perunat suolatussa vedessä kypsiksi. Kaada vesi pois ja survo sähkövatkaimella. Lisää voi ja maito, mausta suolalla ja muskotilla.

Kardemummaohukaiset (8 kpl)


4 dl kevytmaitoa

2 dl vehnäjauhoja

2 kpl munaa

1/2 dl juoksevaa margariinia (rasvaa 80 %)

1 rkl sokeria

1 1/2 tl vanilliinisokeria

1 tl kardemummaa

1/4 tl suolaa

Tarjoiluun

2 dl kuohukermaa

1 prk sitruunarahkaa

mansikkahilloa, johon sekoitettu pakastemansikoita

Mittaa maito kulhoon. Vatkaa jauhot joukkoon. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita joukkoon rasva, sokerit, kardemumma ja suola. Anna taikinan turvota viileässä puolisen tuntia.

Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla. Nostele vaahto sitruunarahkan joukkoon. Tarkista maku.

Mausta marjat liköörillä ja tarvittaessa sokerilla.

Paista taikinasta ohukaisia. Käytä tarvittaessa vähän voita pannussa, etteivät letut tartu.

Sekoita vatkattuun kermaan sitruunarahka ja tarjoa vaahto sekä mansikkahillo lettujen kanssa.


Psst, on taas kynttiläaika. (:

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Joko ois pikkujoulut?!



Lumen myötä sydämeeni on laskeutunut joulumieli, jota ei voi olla kanavoimatta ruoanlaittoon. Eihän siinä muu auttanut, kuin nyhjäistä tyhjästä pikkujouluteemainen elokuvailta (nukahettiin kyllä kesken elokuvan, mutta se nyt on sivuseikka). Mitään liian jouluista en halunnut laittaa, vaan vienosti sen suuntaista. Glögiä ei nyt kyllä parhaalla tahdollakaan voi sanoa vienosti jouluiseksi, mutta kyllä sitä nyt yksi lipsahdus sallitaan. Ensi viikonloppuna aion aloittaa jouluilun ihan luvan kanssa! Voi että, odotan sitä hetkeä.


Mausteiset pähkinät

voita
1/2 tl chilijauhetta
1 tl garam masalaa
n. 200 g pähkinäsekoitusta

Sulata voi pannulla ja sekoita joukkoon mausteet. Lisää pähkinät ja paista sekoitellen noin 10 min. Varo polttamasta (niinkuin mulle vähän ehkä kävi.. Mutta ihania oli silti!). Tarjoa hyvin jäähtyneinä.

Makeat pähkinät

125 ml vettä
1,5 dl sokeria (1 dl inkkaria ja 0,5 raakaruokoa)
n. 200 g pähkinöitä
n. 50 g voita

Kiehauta vesi ja sokeri, lisää pähkinät ja sekoittele enemmän ja vähemmän n. 15 min. Lisää lopuksi voi. Tarjoa hyvin jäähtyneinä.


Päärynä-vuohenjuustoneliöt

1 pkt voitaikinalevyjä
1 iso päärynä
200 g vuohenjuustoa
pinjansiemeniä
1 kananmuna

Puolita taikinalevyt, aseta päälle päärynä- ja vuohenjuustoviipaleita. Voitele munalla ja ripota päälle pinjansiemeniä. Paista 225 asteessa 10-15 min.


Dippikasviksina oli kurkkua, kirsikkatomaatteja, porkkanaa ja omenaa.


Chilinen dippikastike

2 dl turkkilaista jogurttia
2-3 rkl sweet chili -kastiketta
mustapippuria
ruohosipulia
suolaa


Paprikatahna

3 paprikaa (2 vihreää, 1 punainen)
2 valkosipulinkynttä
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl valkoista balsamicoa
1/2-1 tl suolaa
mustapippuria
1 tl inkkarisokeria

Soseuta kaikki sauvasekoittimella.



Juustolautaselta löytyy sinihomejuustoa, goudaa (Valion musta Salaneuvos), vuohenjuustoa, vuohenleipäjuustoa ja brietä. Lisänä viikunahilloa ja lakattoman lakkahilloa (raparperi+porkkana, tuli tosi hyvää!) sekä viinirypäleitä ja taateleita.

Nämä kauralyhdekeksit (Makun ohje) ovat ihania juuston kanssa! Aluksi otin ne vastaan sekavin tuntein, mutta maku paranee koko ajan ja nyt olen jo ihan lovessa.


Kauralyhde-suolakeksit

2 dl auringonkukansiemeniä

1 dl karpaloita (kuivattuna)

7 dl vehnäjauhoja (3 dl speltti, 4 dl hiivaleipä)

1 1/2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

150 g voita

3 kpl munaa

1 1/2 dl kevytmaitoa

Pinnalle

1 kpl munaa

1 dl kaurahiutaleita

1 tl sormisuolaa


Silppua kuivatut karpalot.

Hiero jauhot, leivinjauhe, suola ja voi muruiksi käsin tai monitoimikoneessa. Lisää munat, maito, auringonkukansiemenet ja karpalot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kuumenna uuni 175 asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Kumoa taikina paperille ja taputtele jauhotetuin sormin litteäksi levyksi.

Voitele levy munalla ja ripota pintaan kaurahiutaleita ja suolahiutaleita.

Paista levyä noin 30 minuuttia. Leikkaa levy muutaman sentin levyisiksi pitkiksi viipaleiksi ja käännä viipaleet kyljelleen, leikkuupinta ylöspäin.

Nosta pelti takaisin uuniin. Laske uunin lämpö 125 asteeseen ja kuivata keksejä vielä noin 1/2 tuntia.

Keksit säilyvät jääkaapissa vähintään viikon, pakastimessa useamman kuukauden. Lämmitä kylmät keksit pikaisesti uunissa ennen tarjoilua.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Linssipannua - vaihteeksi

Tämä on yksi niistä perusruoista, joita tulee laiteltua, jos haluaa hyvää helposti. Tänään söimme kämppisten ja vieraan kanssa tätä linssipannua, peruna-porkkanasosetta sekä salaatteja. Hyväähän tuo vain oli.

Linssipannu

1-2 rkl kookosöljyä
1-2 tl garam masalaa
ripaus cayannepippuria
1 tl vihreää currytahnaa
2-3 tl yrttimausteita (meirami, kirveli, basilika)
3 valkosipulinkynttä
2 punasipulia
2-3 dl vihreitä linssejä
1 kukkakaali
3 paprikaa (eri värisiä)
n. 1 dl vettä
1 tlk kookosmaitoa
1/2-1 dl punaisia linssejä
1/2-1 tl suolaa
persiljaa (pakaste)
(pinaattia olisin laittanut, jos olisin muistanut ostaa..)

Lämmitä mausteita öljyssä miedolla lämmöllä. Lisää sitten hienonnetut sipulit ja pyöritä hetki. Nakkaa mukaan kukkakaalin nuput, paprikasuikaleet ja vihreät linssit. Kuullota ja lisää tilkkanen vettä, kookosmaito, yrtit ja suola. Lisää myös punaiset linssit hetken kuluttua. Kun kaikki tuntuu kypsältä, tarkista maku, lisää persilja (ja/tai pinaatti).


Salaattipuolelta löytyi

Punakaalisalaatti

lohko punakaalta suikaleina (juustohöylä apuun)
1 omena raasteena
1 palsternakka raasteena
3 taatelia pilkottuna
3 rkl auringonkukansiemeniä

Kastike:
rypsiöljy+omenahunajaviinietikka+vesi
inkkarisokeri+suola+mustapippuri+minttu

...ja...

Rucola-juustosalaatti

1 puntti rucolaa
1/2 kurkku kuutioina
1/2 kesäkurpitsa kuutioina
3 tomaattia puolitettuina lohkoina
pala fetajuustoa pieninä kuutioina
pala leipäjuustoa pieninä kuutioina
balsamicoa
sitruunamehua
oliiviöljyä

lauantai 6. marraskuuta 2010

Urani pitsaleipurina


Perjantai-illan ja Hesarin houkuttelevien reseptien innoittamana päätin ruveta pitsan leivontaan. Nyt ei säästellä juustoissa tai vehnäjauhoissa, vaan tavoitteena on saada pöytään ehtaa tavaraa. Ja tulihan sitä. Itse leipomisprosessi oli myös todella miellyttävä, vaikka osasyyllisenä oli varmasti leppoisa tunnelma ja hyvä seura, mutta voi hyvinkin olla, että minä ja "oikea pizza" tapaamme vielä.


Pizzapohja

(4 pyöreää pizzapohjaa, halkaisija noin 30 cm)

  • 30 g tuorehiivaa
  • 2 1/2 dl kädenlämpöistä vettä
  • 7 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja --> 5 dl puhdasta vehnää, 2 1/2 dl tummaa hiivaleipää
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl oliiviöljyä

Liuota hiiva pieneen määrään mitatusta vedestä. Mittaa kulhoon tai talouskoneen kulhoon jauhot, suola, liuennut hiiva, oliiviöljy ja vesi. Sekoita ensin puuhaarukalla ja tai koneen alhaisella teholla. Vaivaa sitten taikinaa voimakkaasti noin 10 minuuttia.

Ota taikina pois ja lisää kulhoon vähän oliiviöljyä, pane taikina takaisin ja pyöräytä niin, että taikina saa ohuen öljypinnan.

Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi vedottomassa, lämpimässä paikassa.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinalustalle ja vaivaa hyvin. Jaa taikina neljään osaan ja kauli yksi pala kerrallaan hyvin ohueksi pohjaksi. Peitä muut palat liinalla, etteivät ne kuivu.

Anna pohjan kohota noin 15 minuuttia leivinpaperilla peitetyllä pellillä liinan alla. Levitä sitten päälle tomaattikastiketta ja täytteet. Paista 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tarkkaile paistumista, sillä uuneissa on eroa.


Tomaattikastike

  • 4 keskikokoista tomaattia
  • 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuna
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 1–2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl tummaa balsamietikkaa
  • 1 tl suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • pienet niput tuoretta oreganoa, timjamia ja salviaa tai
  • 1 tl jokaista kuivattuna

Tee tomaatteihin ristiviilto ja pane ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Kaada vesi pois ja kuori tomaatit, poista kanta ja siemenet.

Pane tomaatti ja muut ainekset tehosekoittimen tai monitoimikoneen kulhoon ja jauha tasaiseksi. Levitä kastiketta pizzapohjille ennen täytteiden lisäämistä.


Tomaatti-mozzarellapizza

  • 1/2 rasiaa (125 g) luumutomaatteja
  • 1 pallo (125 g) mozzarellaa
  • marinoituja, kivettömiä oliiveja
  • 1 tl kuivattua oreganoa
  • 1/2 tl kuivattua timjamia
  • 1/2 tl sormisuolaa
  • mustapippuria myllystä
  • rukolaa
  • oliiviöljyä

Huuhdo, kuivaa ja halkaise tomaatit pitkittäin. Revi mozzarella pieniksi paloiksi.

Asettele tomaatit pizzapohjalle tomaattikastikkeen päälle. Lisää juustopalat ja oliivit.

Jauha oregano, timjami ja suola huhmaressa hienoksi ja ripottele täytteelle. Rouhi päälle mustapippuria. Paista 250-asteisen uunin keskiosassa 10–15 minuuttia. Lisää pizzan päälle rukolaa ja vähän oliiviöljy

Punajuuri-vuohenjuustopizza

  • 1 punajuuri
  • 1/2 dl vettä
  • noin 1/2 tl suolaa
  • 1 rkl tummaa balsamietikkaa
  • 1 rkl vaaleaa siirappia
  • mintunlehtiä tai 1 1/2 tl kuivattua minttua
  • 100 g vuohenjuustoa

Kuori punajuuret ja höylää niistä juustohöylällä ohuita viipaleita.

Mittaa pannulle vesi, suola, balsamietikka ja siirappi ja keitä punajuuriviipaleita liemessä miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat sopivasti kypsyneet.

Asettele punajuuriviipaleet kohonneelle pizzapohjalle tomaattikastikkeen päälle. Lisää mintunlehtiä tai kuivattua minttua.

Leikkaa vuohenjuusto viipaleiksi ja asettele ne punajuurten päälle. Paista 250-asteisen uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.


Sienipizza

  • 100 g suppilovahveroita tai siitakesieniä
  • 1 pieni sipuli
  • oliiviöljyä
  • noin 1/2 tl suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • muutama salvian lehti tai 1 1/2 tl kuivattua salviaa
  • 1 1/2 dl mozzarellaraastetta

Puhdista sienet ja viipaloi sipuli. Revi sienet pannulle ja kuumenna, kunnes nestettä on hieman haihtunut.

Lisää pannulle sipuli ja tilkka oliiviöljyä. Paista, kunnes sipuli on pehmennyt. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Levitä seos pizzapohjalle tomaattikastikkeen päälle. Lisää salvianlehtiä tai kuivattua salviaa ja juustoraaste. Paista 250-asteisen uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.


Peruna-briepizza

  • 1 isohko, kiinteä peruna
  • 1 pieni sipuli
  • 1 rkl tuoreita rosmariininlehtiä tai
  • 1 1/2 tl kuivattua rosmariinia
  • oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 1 rkl kapriksia
  • noin 100 g brietä (alkuperäisessä gorgonzolaa)

Kuori peruna sekä sipuli ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi.

Hienonna rosmariinin lehdet tai murskaa kuivattu rosmariini huhmaressa.

Kuumenna öljyä pannulla ja lisää peruna- ja sipuliviipaleet kypsymään. Kääntele niitä välillä lastalla ja kokeile välillä perunan kypsyyttä. Mausta rosmariinilla, suolalla ja pippurilla.

Levitä seos pizzapohjalle tomaattikastikkeen päälle. Lisää kaprikset ja gorgonzolajuusto nokareina. Paista 250-asteisen uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.


Suosikiksemme valikoitui perunapitsa, mutta myös muut maistuivat mainiolle. Perunapitsan gorgonzolan korvasin briellä, tuli jostain välttämätön tarve saada laittaa sitä paistetun perunan ja sipulin rinnalle pitsaan. Pientä hiomista voisi olla tomaattikastikkessa, joka oli mielestäni hieman liian tuhtia. Aromi oli hyvin pikantti aurinkokuivattujen tomskujen ansioista, ehkä vähän liikaakin. Yksi tai kaksi tuoretomaattia lisää voisi auttaa asiaa, mutta kiireessäni en ehtinyt makua enempää viilaamaan.

Eniten näissä viehätti upea taikina, jota oli ilo käsitellä, sekä esteettinen puoli. Kaunista ruokaa on nautinto (toisaalta säälikin) syödä.

Meitä oli jälleen aika lössi syömässä, joten totesin pelkät pitsat riittämättömäksi ruokapöydän anniksi. Apu löytyi jämistä pikapikaa kasatusta pastasalaatista, josta tuli loppujen lopuksi oikein hyvää. Olin laittanut aikaisemmin myös kaalisalaattia marinoitumaan, kunnon pitsasalaatti-tyyliin.


Pikainen pastasalaatti

1/2 pss spelttipastaa (cappelli)
1/2 pss vihreitä papuja (pakaste)
+ saksanpähkinäöljyä, valkoista balsamicoa, inkkarisokeria, suolaa, mustapippuria
150 g miniluumutomaatteja lohkottuina
1 punasipuli renkaina
kourallinen marinoituja oliiveja sivutettuna
+ marinadia
1 suippopaprika suikaleina
epämääräinen määrä erilaatuisia juustoja: vuohenjuustoa, brietä, fetaa

Keitä paasta suolavedessä, jäähdytä. Sekoita joukkoon oliivien marinadia. Kaada papujen päälle kiehuvaa vettä, jotta ne sulavat. Kaada vesi pois ja sekoita joukkoon hieman öljyä, balsamicoa ja mausteita. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua hetki.


Pitsasalaatti

1/2 kaali suikaleina
3 porkkanaa raasteena
1 omena suikaleina
rypsiöljyä
omenaviinietikkaa
loraus vettä
hunajaa
suolaa
mustapippuria
basilikaa, meiramia

Sekoita öljystä, etikasta, vedestä ja mausteista kastike (öljyä ja etikkaa noin 1:1, hunajaa melkein yhtä paljon). Lisää joukkoon kaalisuikaleet ja anna maustua jääkaapissa. Lisää sitten porkkanaraaste ja omena ja anna maustua vielä vähän ennen tarjoilua.

Yleisön pyynnöstä julkaistakoon myös eilen leipomieni porkkanapuustien ohje. Pullat veivät kieltämättä kielen mennessän, kiitos taas Makulle maukkaasta reseptistä. Kuva jäi ikävä kyllä puuttumaan, mutta laitetaan nyt pelkkä ohje kuitenkin omilla lisähuomautuksilla varustettuna.

Porkkanapuustit

5 dl kevytmaitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria --> 1 dl inkkaria ja 1 dl ruokosokeria
1 kpl munaa
1 tl suolaa + kardemummaa
13 dl vehnäjauhoja --> litra hiivaleipää, loput mössövehnää
2 dl porkkanaraastetta
150 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %) --> eikun VOITA

Täyte
3 dl porkkanaraastetta
100 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %) --> VOITA
1 dl fariinisokeria --> inkkaria
1 tl kanelia

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, muna ja suola.

Alusta jauhot erissä taikinaan yhdessä porkkanaraasteen kanssa. Lisää pehmeä rasva pieninä paloina alustamisen loppuvaiheessa. Kohota taikinaa puolisen tuntia.

Sekoita täytteen porkkanaraaste sulatettuun rasvaan. Lisää sokeri ja kaneli.

Kauli kohonneesta pullataikinasta suorakaiteenmallinen suuri levy. Levitä täyte levylle.

Kieritä levy kääretortun tapaan rullalle. Leikkaa rullasta noin 3 cm:n levyisiä viipaleita. Nosta viipaleet paperisiin muffinivuokiin tai muffinipellille.

Kohota pullia vielä uunin lämpenemisen ajan (20 min) ja paista 225 asteessa 10–15 minuuttia.

Arki-iltojen iloja


Näin viettelevällä kuvalla aloitan tämän postauksen. Kuitenkin se vain on näin, että parasta gourmetia saan arki-iltoihini tämännäköisistä rasioista: edellispäivien jämät, pitkittyneiden päivien pelastus. Rasioiden sisätä paljastuu luomupossun jämistä valmistettua kaali-lihapataa sekä paahdettuja punajuuria ja lanttua. Kaali-lihapadan teosta on vierähtänyt jo jonkin aikaa, joten sen tarkkaa koostumusta en muista, mutta jotain seuraavan tapaista siitä löytynee:

kookosöljyä
kaalta
sipulia
porkkanaa
valkosipulia
luomuporsaan kasleria
hapankaalta
kukkakaalta
omenaa
paprikatahnaa
meiramia, kirveliä
Mustapekka-juustoa
papusekoitusta (valkoisia-, kidney- ja voipapuja)

Unkarista tuomani paprikatahna on kyllä kerrassaan mainiota. Laitoin sitä ruokaan aika töräyksen ja lopputuloksena olikin ihanasti unkarilaisen aromin siivittämä pataruoka. Toivottavasti löydän tätä jostain Suomestakin, on sen verran loistava tuote.


Punajuuret ja lantut paahdoin uunissa kera oliiviöljyn, sitruunamehun, hunajan, timjamin, suolan ja pippurin. Salaattikulho ja leipää rinnalle, niin jopa minunkin nälkäni saadaan tyydytettyä.




Toinen pikainen ruoka on vanha kunnon salaattilautanen.


Tällä kertaa mukana salaattia, hapan- ja kukkakaalta, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia, siitakesieniä, avokadoa, marinoitua tofua ja fetajuustoa. Sanoisin, että maistuu.