lauantai 6. maaliskuuta 2010

Keittoja ja salaatteja


Otsikko kertookin kaiken oleellisen tämänhetkisestä suosikkitavasta koostaa pääateriat. Keittoja on tullut tehtyä monenmoisia, tässä pari esimerkkiä.

Viime perjantaina bongasin aika läjän nyljettyjä mateita pötköttelemästä Sittarin kalatiskissä. Olen jo kauan aikaa halunnut kokeilla matikkavellin tekemistä, joten tuumasta toimeen. Tein minulle aika ominaisen kalakeiton erilaisilla juureksilla, herneillä ja kermalla, ja täytyypä todeta, että oikein maittavaa soppaa olikin. Made oli aika miedon makuista, muistutti hieman seitiä.
Madekeitto

1 l vettä
4 pienehköä perunaa
4 porkkanaa
1 lanttu
1 nauris
1 palsternakka
1 iso sipuli
1,5 tl suolaa
14 erilaista pippuria
2 pientä laakerinlehteä
1 tl kirveliä
1 prk ruokakermaa(luomuruokis on tosi hyvää!)
1 pss herneitä
400 g nyljetty made
0,5-1 dl (pakaste)tilliä

Keitä kuutioidut juurekset kypsäksi maustetussa vedessä. Lisää kerma, herneet ja paloiteltu made(reilun kokoisia paloja, selkäruoto saa olla paikallaan) ja kiehauta. Anna hautua hetki, lisää tilli ja tarjoa.

Tänään kävin sitten aamulla viikonloppuostoksilla Herkussa ja siellä oli tosi ihanasti luomukasviksia, kuten tavallisestikin. Nappasin mukaan houkuttelevan näköisen fenkolin möhkäleen, jonka ajattelin ensin marinoida. Keittohammasta alkoi kuitenkin kolottaa ja kun näin fenkolin vieressä kauniita purjoja, vei sosekeitto voiton marinoinnista. Jääkaapista löytyi myös siitakesieniä, joten paistoin ne pikaisesti pannulla(maustoin suolalla ja valkopippurilla) keiton lisäkkeeksi.

Fenkoli-purjososekeitto

1 fenkoli (350 g)
1 purjo (300 g)
1/2 parsakaali
voita+rypsiöljyä
n. 7 dl vettä
2 dl punaisia linssejä
2 tl kasvisliemijauhetta
1 tl rakuunaa
1 tl meiramia
mustapippuria

Kuullota pilkotut purjo, fenkoli ja parsakaalin varret voissa ja öljyssä(5-10 min). Lisää sitten linssit, vesi ja mausteet(paitsi pippuri) ja anna kiehua kypsäksi. Soseuta ja mausta lopuksi pippurilla.

Salaattipuolelta löytyy ensin eilinen herkutteluhemmottelulautanen:

-pikaisesti höyrytettyä parsakaalta
-kesäkurpitsaa
-tomaattia
-mustapapuja
-avokadoa
-fetaa
-kurkkua
-paprikaa

Varsinainen ekoteko joo... Kasvikset olivat tuontiluomua(paitsi tomskut), mene ja tiedä siitä sitten, oliko minkämoinen päästöateria. Himskatin hyvää se ainakin oli. Mustapavut olivat siskon viime viikolla tuomia ja pakasteessa käyneitä, mutta edelleen, ah, niin hyviä. Ehkä lempparipapujani nuo pienet mustat ystäväiset.
Kesäkurpitsa on kans luomuna ehkä pienen mainoksen arvoinen. Nämä viimeaikaiset yksilöt ovat ainakin olleet oikein herkullisia, suorastaan makeita.

Seesamiöljy on ollut ahkerassa käytössä viimepäivinä, pieni addiktio ehkä iskenyt.. Tässä yksi viime viikon evässalaatiksi päässyt tuotos ja taitaapa taustalla näkyä myös samaiseen evässettiin päätynyt kaali-linssipannu(kukkis, parsis, punasipuli, ruskeat linssit, kookosöljy, garam masala+pannu-->snami-maiskis).

Simppeli kaalisalaatti

1/2 kaalta
3 porkkanaa
1/2 purjo
1 iso omena
5 kuivattua aprikoosia
kourallinen saksanpähkinöitä
1 tl suolaa
1 tl agavesiirappia
musta- ja valkopippuria
n. 1/2 dl seesamiöljyä + loraus rypsäriä
loraus vettä
vajaa 1/2 dl omenaviinietikkaa

Suikaloi purjo ja kaali, raasta omena, pilko porkkanat pieneksi, hienonna aprikoosit ja rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi. Sekoita kastikeaineet kasviksiin ja anna muhia seuraavaan päivään kylmässä.

Vielä yksi tapaus:

Kukkakaali-porkkanasalaatti

1 pieni kukkakaali
3 pienehköä porkkanaa
1/2 dl auringonkukansiemeniä
n. 3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
n. 1 tl suolaa
mustapippuria, ripaus inkkarisokeria
persiljaa

Hienonna kukkis ja porkkanat, sekoita kaikki aineet ja anna maustua yön yli.

Ei kommentteja: