torstai 9. heinäkuuta 2009

Kasvismoussaka ja kesä-talviraaste

Eilenillalla harrastin leipomista ja samalla tein kasvismoussakaa. Siitä tulikin tositosi herkkua! Munakoiso on vielä kohtuullisen uusi tuttavuus, mutta lähes aina olen saanut siitä aikaan maittavia ruokalajeja.

Kasvismoussaka

1 munakoiso

noin 1 tl suolaa

oliiviöljyä

1 kesäkurpitsa

1 rs herkkusieniä

1 iso sipuli

4 tomaattia

3 valkosipulinkynttä

1 tl suolaa

mustapippuria

noin ½ dl tuoreita yrttejä (oreganoa ja basilikaa)

n. 50 g voita

n. ½ dl vehnäjauhoja

4-5 dl maitoa

1-2 dl juustoraastetta

ripaus suolaa


Siivuta munakoiso, ripottele viipaleille suolaa ja anna itkettyä. Pyyhi neste pois ja valuta viipaleille oliiviöljyä. Siivuta sienet, suikaloi sipuli ja kuutioi kesäkurpitsa ja tomaatit. Ruskista sienet ja sipuli öljyssä, heitä sitten sekaan tomaatti, kesäkurpitsa ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Haihduta neste pois ja mausta lopuksi. Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää maito koko ajan sekoittaen. Keitä hiljalleen kastiketta kokoon, lisää myös juustoraaste ja lopuksi suola. Laita uunivuokaan pohjalle puolet munakoisoviipaleista, päälle kasvisseos ja loput munakoisot. Kaada juustokastike päälle ja paista noin tunti 200 asteisessa uunissa.


Lantunraatoja(tai no ei ne nyt kovin raatoja olleet, selleri enemmänkin...) löysin jääkaapista ja raastoin ne pois. Lisäsin raasteeseen myös vähän muita jääkaapin jämiä ja tulos oli oikein maukas. Talvikauden ainekset kohtasivat kesän tuoreet raaka-aineet.


Kesä-talviraaste

1 lanttu

pala selleriä

1 iso omena

iso kourallinen herneenpalkoja

pieni kourallinen pähkinöitä (laitoin purkin jämät: saksan, cashew, pekaani, manteli)

1 pienen sitruunan mehu

öljyä (laitoin rypsiä, joka loppui, lisäksi oliivia)

1 rkl hunajaa

suolaa, ripaus mustapippuria
Raasta juurekset ja omena, pätki herneenpalot ja pieni pähkinät. Sekoita kastike sitruunamehusta, öljystä, hunajasta, mausta suolalla ja pippurilla. Yhdistä kastike ja muut ainekset, anna maustua jääkaapissa ainakin tunti.

Ei kommentteja: